Keuruun museo hakee museonjohtajaa

Keuruun museo on vanhan Keuruun alueella sijaitseva sekä taiteeseen että kulttuurihistoriaan keskittynyt museo, joka avattiin keväällä 2000. Museota ylläpitää Keuruun museosäätiö sr ja sillä on kaksi vakinaista työntekijää.

Keuruun museo hoitaa Keuruun kaupungin omistamia taidekokoelmia ja esinekokoelmaa, toteuttaa monimuotoista näyttelytoimintaa sekä aktiivista museopedagogista toimintaa ja yleisötyötä. Lisäksi museo vastaa Keuruun ja Pihlajaveden vanhan ja uuden kirkon matkailupalveluista sekä Keuruun vanhan kirkon kesäajan auki pidosta. Keuruun museo tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja keskisuomalaisten museoiden kanssa.

Nykyisen johtajan siirtyessä uusiin haasteisiin Keuruun museo hakee

MUSEONJOHTAJAA

Museonjohtajan toimenkuvaan kuuluvat museon hallinnosta ja taloudesta sekä toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä vastaaminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu työskentely ja asiantuntijatyö kokoelma-, tiedotus-, näyttely- ja yleisötyötehtävissä.

Edellytämme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sisältäen suoritetut museologian perusopinnot, johtamistaitoa sekä riittävää perehtyneisyyttä museon toimialaan ja tehtäviin. Monipuolisen museoalan osaamisen lisäksi arvostamme hyviä yhteistyö- ja projektinhallintataitoja sekä kokemusta johtamistyöstä ja hallinnollisista tehtävistä. Parhaimmat valmiudet tehtävään antaa humanistisen alan tutkinto, jossa on opintoja museo- ja historia-aineista sekä riittävä museoalan työkokemus.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva, koeaika 6 kuukautta. Työaika on 30 h viikossa (n. 80 % työaika). Työehdot ja palkka ovat AVAINTA työehtosopimuksen mukaiset. Työ alkaa 23.11.2020 tai sopimuksen mukaan. Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydestään.

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Liitä hakemukseesi CV.
Hakemukset lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tehtävän haku päättyy 5.11.2020 klo 16.00. Haastattelut pidetään 10.11.2020.

 

Lisätiedot:
Keuruun museosäätiön sr:n hallituksen puheenjohtaja
Timo Kaijanmäki, puh. 040-0517347

 

KEURUUN MUSEO
Kangasmannilantie 4
42700 Keuruu
www.keuruunmuseo.fi

Meidät löytää myös Facebookista ja Instagramista

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma-pe klo 11–17, la klo 11–16.
Poikkeukset aukioloajoissa mahdollisia.

Pääsymaksu 5€ /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

Museonjohtaja

Soile Ollikainen

040 965 5567
soile.ollikainen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

©2020 Keuruun Museosäätiö

Search