Veikko Koskinen

VEIKKO KOSKINEN 1930-2011
 
Veikko Koskinen syntyi Ruovedellä vuonna 1930. Hän oli jo 1950-luvun alussa lahjakas valokuvaaja, joka voitti muun muassa TUL:n valokuvauskilpailun henkilökuvien sarjan ja Kamera-lehden vuosikilpailun. Hän siirtyi valokuvauksen parista puoleksitoista vuodeksi opiskelemaan Tampereen Työväenteatteriin. Koskinen ei mieltänyt alaa täysin omakseen ja tämän vuoksi hän ilmoittautui Tampereen Työväenopiston piirustus- ja maalausluokalle. Hän opiskeli Työväenopistossa 1954–57 ja muutti vuosikymmenen lopulla Keuruulle.
 
Koskinen on taiteessa seurannut monia mielijohteita ja kulkenut monesti omia polkujaan. Hän maalasi taiteilijauransa alussa yleisöä miellyttävää taidetta, mutta on myöhemmin keskittynyt pääasiassa abstraktisiin maalauksiin lyhyttä naturalismin kautta lukuun ottamatta. Koskinen on ottanut geometrisiin ja kubistisiin kuvioihinsa vaikutteita erityisesti Pablo Picassolta ja Josef Albersilta. Koskisen abstraktit työt aikaansaavat usein optisen harhan tunteen, minkä lisäksi työt ovat monitulkintaisia. Taiteilija itse ruokkii monitulkintaisuutta jättämällä monet abstrakteista maalauksistaan nimeämättä.
 
Koskisen maalauksissa rakenne, muodot ja värit liittyvät kiinteästi toisiinsa. Hän on siirtynyt uransa alun raskaista väreistä kirkkaisiin väreihin. Koskisen oman määritelmän mukaan hän on ”konkretisti, joka etsii liikevaikutelmia ym. funktioita” (Keskisuomalainen 28.8.1981). Koskinen ei ole taiteilijaurallaan keskittynyt vain maalauksiin, sillä hän on tehnyt myös puupiirroksia ja -veistoksia sekä grafiikkaa.
 
Veikko Koskinen on ottanut aktiivisesti osaa Keuruun ja Jyväskylän taiteilijaseurojen näyttelyihin. Hänen töitään on ollut esillä myös monissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Tunnettavuudestaan huolimatta Koskinen ei ole toiminut päätoimisena taiteilijana, sillä hän oli töissä myös Keuruun pioneerivarikolla. Hänen julkiset teoksensa voi nähdä jakautuvan työelämän ja vapaa-ajan välillä. Työelämästä muistuttavat muun muassa pioneerivarikon 40-vuotismuistomerkki ja seinämaalaus Utön linnakkeessa. Vapaa-aikaa edustavat muun muassa Keuruun uimahallin kahvion ja Jyväskylän Keltinmäen kirjaston seinämaalaukset.
 
Koskinen on saanut taiteilijaurallaan lukuisia tunnustuksia. Vuonna 1986 hän sai Keuruun kulttuuripalkinnon ja vuonna 1991 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.
 
Teksti: Markus Järvinen
 
Lähteet: Suur-Keuruun sanomat (15.1.1988, 13.2.1989, 29.4.1991) Keskisuomalainen (28.10.1972, 15.11.1974, 28.8.1981, 5.3.1991) Aamulehti (6.2.1989) Ilkka (7.2.1982)

Aukioloajat

Keuruun museo on avoinna
ma-pe klo 11–17, la klo 11–16.
Poikkeukset aukioloajoissa mahdollisia.

Pääsymaksu 5€ /3 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Museon toimisto
museo@keuruu.fi

Info

museokortti logo sloganilla
Meille käy museokortti!

Löydät meidät myös Facebookista

Museonjohtaja

Soile Ollikainen

040 965 5567
soile.ollikainen@keuruu.fi

 

Amanuenssi

Helena Kukkamo

040 965 5538
helena.kukkamo@keuruu.fi

 

©2020 Keuruun Museosäätiö

Search